Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Tällasta..

20.01.2011, glo7

Noniin. Tästä se alkaa. Blogini perus idea on kertoa teille tiedonjanoisille reissun likaisimmatkin yksityiskohdat. Toivon siis todella saavani kertoa jotain jännittävää.

Mikäänhän ei ole lähetenyt vieläkään rullaamaan mihinkään suuntaan. Kävin tänään vaihtotoimistossa ja ilmeni niin, että mikään paperi ei ole liikkunut mihinkään edelliseen 2 viikkoon. Voin kertoa, että suuri vitutus taso oli korkealla. Kyse oli eräästä sähköpostista jonka olin saanut pommina takaisin, jossa kerrottiin, että odotamme teidän koulultanne vielä opintosuoritus otetta sekä suosituksia.

Suuren arpomiseni jälkeen päätin ottaa kissan pöydälle ja kirjotin veljeni kanssa sähköpostin sikäläiseen vaihtotoimistoon. Luoja että se sähköpostin kirjottaminen jo tuntui hankalalta. Veljeni turhautui jossain kohtaa ja pyysi paikkaani istuakseen ja rupesi selkeällä englannilla kirjoittamaan asiaani. Veljeni on 14-vuotias nörtti, tietokonesankari ja pelastajani. Pakko sanoa, että mietin jälleen olenkohan laittanut turpaani ihan oikeaan jauhopussiin.

Odottelen siis sähköpostia vaihtopaikastani sekä omalta koulultani. Turhautumis prosentti liikkuu siinä 95%  kieppeillä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *